Logon suunnittelun hinta

Testasimme eri tavat hankkia yritykselle logo

Logon suunnittelun hankinta on yksi yrittäjän tärkeimmistä tehtävistä, kun uutta yritystoimintaa ollaan aloittamassa tai yrityksen ilmettä ollaan uudistamassa. Tällä sivulla jaan kaiken tiedon, minkä olen 10 vuoden aikana oppinut asiasta, että sinä saisit hankittua itsellesi logon juuri sopivalla hinnalla.

Suurin osa logojen suunnittelusta on ylihinnoiteltua

Tällä otsikolla ympäri kaupunkeja ja maakuntia monet graafiset suunnittelijat vetävät herneitä nenään oikein urakalla. Olen täysin tätä mieltä. Olen tilannut logoja mainostoimistoilta, olen suunnitellut niitä itse omiin liiketoimintoihini ja olen myynyt itse tekemään logosuunnittelua muille yrityksille. Voisi sanoa, että olen nähnyt kolikon molemmat puolet ja nyt pystyn katsomaan asiaa kolikon reunalta, nähden molemmat puolet selkeästi. Monet suunnittelijat katsovat tätä asiaa vain kolikon toiselta puolelta.

Logo on tärkeä asia yritykselle, mutta yllättävän vähän eroa tulee siinä, että maksatko logosta 50 € vai 500 €. Kaikki designerit sanovat, että logoja ei voi tehdä tuntihinnalla, vaan se vaatii ideoinnin ja sille ei voida laittaa aikarajaa. Nimenomaan! Jos suunnittelijalla on vilkas mielikuvitus ja ideoita tulee paljon, niin silloin sen pitäisi säästää myös asiakkaan lompakkoa, mutta usein asia ei ole niin.

Kuinka paljon logon tekeminen voi maksaa?

Hinnoissa on taivas ylärajana, mutta usein hintahaarukka on mainostoimistoilla ja freelancereilla noin 100 – 500 €. Tämä on useimmissa tilanteissa minusta liikaa. Ei logon suunnittelu tarvitse maksaa niin paljoa! Hienoja logoja voidaan hankkia myös 20-100 € hinnallakin ja tulen näyttämään myöhemmin pari hyvää esimerkkiä. Sitä ennen kuitenkin haluan jakaa testini tulokset, koska vertailin suomalaisia logojen suunnittelijoita, kun kilpailutin yhden projektin logon tuotannon.

Vertailun tulokset

Minulla oli yksi nettisivu, johon olin aluksi suunnitellut oman logon. Ajattelin kuitenkin antaa mahdollisuuden kotimaisille graafisen alan ammattilaisille ja kilpailutin logon suunnittelun. Tässä tulokset.

Logon suunnittelun vertailun tulokset

Tämän lisäksi tarjouksia tuli muutamia myös sähköpostin kautta. Tässä yhteenveto mihin hintaan nämä toimistot olisivat toteuttaneet logon suunnittelun.

SuunnittelijaHintaLisätiedot
Suunnittelutoimisto #1380 € + alv.
Suunnittelutoimisto #2295 € + alv.Lähetän logon aina vektoroituna painokelpoisena pdf-tiedostona, sekä jpg-kuvana ja png-tiedostona (eli kuva ilman taustaa)
Suunnittelutoimisto #3250 € + alv. Rajaton määrä vedosten ja ideoiden kopittelua sekä viestintää mainostoimiston ja asiakkaan välillä, jotta lopputulos on kaikkia miellyttävä
Suunnittelutoimisto #4700 € + alv.
Suunnittelutoimisto #5350 € + alv.
Suunnittelutoimisto #6110 € + alv.Tarjoan logon suunnittelun ja toteutuksen kuvauksenne mukaisesti.
Suunnittelutoimisto #7180 € + alv.4 suunnittelu- ja toteutustuntia á 45€
Suunnittelutoimisto #8700 € + alv.10h á 70€
Suunnittelutoimisto #9120 € + alv.Logoissa ja käyntikorttien suunnittelussa meillä on 100 % tyytyväisyystakuu.

Yhteenveto testistä

Vaikka hinnat vaihtelivat 100 euron ja 700 euron välillä, niin hinnasta ei olisi yhtään pystynyt päättelemään tekijän tasoa tai ammattitaitoa. Sain monilta myös mallivedoksia, miltä logo voisi näyttää niissäkään ei ollut mitään tiettyä linjaa, että arvokkaampi tekijä olisi tehnyt hienomman tai paremman logon. Logojutut niin kuin monet muutkin graafisen suunnittelun asiat ovat hyvin paljon mielipideasioita.

Miten hankkia logo alle 100 eurolla?

Nyt päästään tämän sivun parhaisiin paloihin käsiksi. Kuten alkuun lupasin, niin opetan sinulle kaiken sen, minkä olen kymmenen vuoden aikana oppinut logojen suunnittelusta, ostamisesta ja myymisestä. Tämä lopputulos voi olla yllättävä, koska en suosittele sinulle kalliita monien satasien arvoisia logoja, vaan muutaman vaihtoehtoisen tavan hankkia logoja edullisesti.

Tilaa logo Fiverr:sta parilla kympillä

Fiverr.com on yksi maailman suurimmista Freelance-palveluista, joista löydät pilvin pimein ammattitaitoisia tekijöitä muutamalla kympillä. Tämä johtuu siitä, että monet palvelun suunnittelijat elävät maassa, jossa on matalampi elintaso, eli euroissa tai dollareissa maksettu palkkio voi olla hyvinkin suuri verrattuna, mitä he voisivat saada omassa maassaan. Tässä esimerkkejä Fiverr:n valikoimasta logosuunnitteluun liittyen.

Logo Design Fiverr.com

Jos sinua kiinnostaa tämä vaihtoehto, niin täältä pääset katsomaan ja tilaamaan logoja.  Muutama asia kannattaa muistaa, jos tilaan logon Fiverr:sta:

  • valitse tekijä, jolla on hyvät arvostelut ja useita arvosteluja
  • valitse tekijä ja työ, jossa on mahdollisuus korjauskierroksille (englanniksi revision)
  • kommunikoi tekijöiden kanssa englanniksi ja pyri kertomaan selkeästi mitä haluat
  • perustason englannin kielen osaaminen riittää hyvin!