Brändin nimen vaihtuminen: Ilmiö yleistynyt etenkin iGaming-alalla

Brändin nimen vaihtuminen

Suomalaiset ovat viime vuosina saaneet tottua siihen, että yritysten ja tuotemerkkien nimet vaihtuvat jatkuvasti. Joskus tuntuu siltä, että kaikki hyvät suomenkieliset nimet korvataan kummallisilla vieraskielisillä brändeillä. Esimerkiksi lasten Nami Nami -vanukkaat ovat nyt Kidius-vanukkaita, eikä kukaan tunnu tietävän syytä.

Viime aikoina ilmiö on näkynyt selvästi iGaming-alalla. Lukemattomien pelivalmistajien nimet ovat vaihtuneet fuusioiden yhteydessä. Esimerkiksi Microgamingin pelit kuuluvat nykyään Games Globalille.

Yritysten yhdistyminen ei kuitenkaan ole ainoa syy brändin vaihtamiselle. Tässä artikkelissa selvitämme, miksi yritykset vaihtavat brändejään. Pohdimme myös, millaisia seurauksia pieleen menneellä nimimuutoksella saattaa olla.

Nimivaihdoksen syynä on usein kansainvälistyminen

Monet rahapelisivustot ovat viime aikoina vaihtaneet nimeä. Esimerkiksi Finlandia Casino on nyt Winlandia, ja Sisu Kasinosta on tullut Slotsi. Mitä todennäköisimmin syynä on se, että pelisivustot haluavat tavoitella aiempaa kansainvälisempää yleisöä. Kun tarkastellaan esimerkiksi Uudetnettikasinot24.comin listausta, voi huomata yhä useamman suomalaisen kasinon nimenneen brändinsä ulkomaisella nimellä.

Halu kansainvälistyä on saanut monet muutkin suomalaisyritykset vaihtamaan nimeään. Tunnetuin esimerkki tästä on Suomen Posti, joka vaihtoi vuonna 2007 nimensä Itellaksi. Posti halusi laajentaa toimintaansa muihin Euroopan maihin, eikä suomalainen nimi sopinut näihin suunnitelmiin.

Kun laajentumissuunnitelmat ajautuivat karille, Posti otti vuonna 2014 vanhan nimensä takaisin. Kansainväliselle nimelle ei enää ollut tarvetta, kun yritys päätti keskittyä ydintehtäväänsä kotimaan kamaralla.

Brändimuutosten taustalla on usein fuusio

Kun kaksi yritystä sulautuu toisiinsa, yhtiön nimen valinta voi olla tiukka paikka. Vaihtoehtoja on oikeastaan vain kolme:

  1. Toimintaa jatketaan jommankumman yrityksen vanhalla nimellä
  2. Uudesta nimestä tehdään kaksiosainen, jotta molemmat nimet säilyvät
  3. Yritys valitsee itselleen täysin uuden nimen

Monet yritykset valitsevat vaihtoehdon 1 silloin, kun toinen brändeistä on selkeästi vahvempi ja tunnetumpi. Riskinä on kuitenkin se, että toisen yrityksen työntekijät ja ehkä jopa asiakkaat tuntevat jääneensä fuusiossa lapsipuolen asemaan.

Tasavahvojen brändien yhdistyessä on joskus viisainta keksiä aivan uusi nimi, jonka avulla yritys pääsee aloittamaan puhtaalta pöydältä. Esimerkiksi Valmet ja Rauma valitsivat yhdistyessään nimekseen Metso. Myöhemmin Metsokin jakautui, ja Valmet otti vanhan nimensä takaisin.

Joskus brändiä on pakko vaihtaa

Yrityksen tai tuotemerkin nimimuutoksissa ei välttämättä ole kyse vain siitä, että uuden nimen uskotaan menestyvän paremmin. Joskus tuotemerkkiä on yksinkertaisesti pakko vaihtaa. Esimerkiksi Voimariini muuttui vuonna 2005 Oivariiniksi, koska EU kielsi käyttämästä sanaa ”voi” tuotteissa, jotka sisältävät muutakin kuin maitorasvaa.

Muutkin yhteiskunnalliset muutokset pakottavat silloin tällöin yrityksiä luopumaan vanhoista brändeistään. Suomessa monet yritykset ovat viime vuosina hankkiutuneet eroon rasistisina pidetyistä tuotemerkeistä. Esimerkiksi Eskimo-jäätelöt ovat nykyään Pingviini-puikkoja, ja Brunberg haluaisi varmasti kaikkien jo unohtavan suklaasuukkojensa vanhan nimen.

On hyvin ymmärrettävää, että yritykset haluavat vaihtaa vanhanaikaiset ja loukkaavat tuotenimet modernimpiin. Kuten Markkinointiuutisten artikkelissa kerrotaan, uusi kuluttajasukupolvi ei välttämättä edes ymmärrä ikivanhojen brändien merkitystä. Esimerkiksi Sultan oli nuorille hyvin vaikeasti lähestyttävä brändi, kun taas Tunto kuulostaa suomalaiselta ja samastuttavalta.

Brändimuutoksia ei kannata tehdä hetken mielijohteesta

Tavallisen ihmisen näkökulmasta osa tuotemerkkien vaihdoksista vaikuttaa täysin järjettömiltä. On aivan samantekevää, onko lakritsipatukan nimi Käck vai Kick. Myös pelivalmistaja Evolution Gamingin nimen lyhentäminen pelkäksi Evolutioniksi tuntuu lähinnä kosmeettiselta muutokselta.

Kuluttajat saattavat jopa loukkaantua, jos yritys ei millään tavalla perustele uuden nimen käyttöönottoa. Kun vuosikymmeniä markkinoilla olleesta Raider-suklaapatukasta yhtäkkiä tuli Twix, monet jättivät herkun pitkäksi aikaa kaupan hyllylle. Yrityksen näkökulmasta oli varmasti järkevää ottaa suklaapatukan amerikkalainen brändi käyttöön myös Euroopassa, mutta kuluttajat pitivät muutosta silkkana kiusantekona.

Yritysten kannattaakin pitää mielessään se, että ihmisillä on taipumus kiintyä tuttuihin tuotemerkkeihin. Uudelleen brändätty tuote saattaa tuntua huonommalta, vaikka nimi olisikin ainoa asia, jota on muutettu. Brändin vaihtaminen tulee aina yrityksille kalliiksi, joten siihen ei kannata ryhtyä liian heppoisin perustein

Joskus nimivalinta menee päin mäntyä

Lähihistoriastamme löytyy useita esimerkkejä brändimuutoksista, jotka menivät karmaisevalla tavalla vikaan. Mainitsimmekin jo valtiolle kuuluvan Postin, jonka nimisekoilu maksoi veronmaksajille miljoonia.

Muutkin kansainvälisestä liiketoiminnasta haaveilevat yritykset ovat haksahtaneet valitsemaan itselleen epäsuotuisan nimen. Esimerkiksi Nokia yritti myydä puhelimiaan espanjalaisille nimellä Lumia, joka merkitsee prostituoitua. Uutta tuotemerkkiä suunnittelevan yrityksen kannattaakin aina käyttää käännöspalvelua, jotta ei tule valinneeksi ulkomaisia asiakkaita kummastuttavaa nimeä.

Yhteenveto

Yritysten ja tuotemerkkien nimenvaihdokset ovat nykyään arkipäivää lähes kaikilla aloilla. Monet iGaming-alan yritykset ovat luopuneet suomenkielisistä nimistään ja lähteneet tavoittelemaan kansainvälisempää yleisöä.

Pelialalla tapahtuu tuon tuostakin fuusioita, joiden seurauksena yhtiön nimet yleensä vaihtuvat. Joskus yhtiö jatkaa toimintaansa toisen yrityksen vanhalla brändillä, mutta usein tuntuu parhaalta valita kokonaan uusi nimi.

Uusi brändi on yritykselle sekä uhka että mahdollisuus. Jos kuluttajat eivät pidä uudesta nimestä, yritys saattaa pahimmassa tapauksessa joutua ottamaan vanhan uudelleen käyttöön. Onnistunut nimenmuutos puolestaan voi auttaa yritystä laajentumaan ja kansainvälistymään.

Jaa tämä artikkeli:

Suosittuja artikkeleita:

Mainostajille
Sivustollamme teemme mielellämme yhteistyötä teemaan liittyen muun muassa brändien, alan yritysten, verkkokauppojen sekä blogien kanssa.

Mainostajille ja yhteistyökumppaneille meillä ei ole kiinteitä hintoja, vaan keskustelemme hinnoista aina tapauskohtaisesti, niin että lopputulos on varmasti molemmille osapuolille kannattava.

Jos haluat avata keskustelun mahdollisesta yhteistyöstä, niin jätä meille viestiä.